10.000 jaon rajapyykki 100$-200$ -pöydissä rikki
-
10.000 jaon rajapyykki 100$-200$ -pöydissä rikki
26. Heinäkuuta 2010 — Daniel_NegreanuKuten lupasin, sanoin pelaavani WSOP:n jälkeen enemmän no limit hold'emia netissä ja samoin lupasin keskittyä ennen kaikkea pelini parantamiseen.
Pienen otannan perusteella olen ollut voitolla, tappiolla, voitolla, tappiolla ja sitten taas omillani. Suurin osa arvostelijoistani on sanonut, että luotettavan aineiston saamiseksi tarvitaan vähintään 50.000 jaon otanta. Tavoitteenani on siis saada kasaan 50.000 jakoa joulukuun loppuun mennessä. Toivottavasti silloin näkyy jo voittoja.
Useimmat ihmiset ovat sanoneet suoraan, etten tule pärjäämään noilla tasoilla. Lähes kaikki ovat sitä mieltä, etten selviydy. Mutta minäpä rakastankin haasteita! En väitä, että tulen onnistumaan, mutta onhan siinä nyt jotain runollista, kun katsoo myrskyn silmään ja hyökkää sen kimppuun pää edeltä. Silloin saan nähdä, mistä minut on tehty. Olen aika vakavissani ja kun keskityn, uskon että minulla on mahdollisuuteni.
Pokeri on edelleenkin päivätyöni ja haluan olla siinä hyvä. Enkä pelkästään hyvä, haluan olla siinä niin hyvä kuin mahdollista. Matka on ollut oppimista, mutta minulla on ollut hienoja putkia sekä netissä että livenä 6max NLH-peleissä. 2.500 $ 6 max -turnauksessa olin viidestoista ja 11:s 25.000 $ 6 max -turnauksessa. Molemmissa olisi tilaisuus pärjätä paremminkin.
Esiinnyin myös kelvollisesti PokerStars.netin The Big Gamessa ja odotan jo innokkaasti seuraavia elokuun nauhoituksia. Ohjelmasta on vielä esittämättä kolme viikkoa, joista itse olen mukana kahdessa.
Nettipelini sukelsivat ennen WSOP:ta ja alkuun sain upotettua noin 84.000 $. Sen jälkeen putki on ollut kuuma ja olen kaiken kaikkiaan voitolla noin 80.000 $ paluuni jälkeen.
Tänä vuonna olen pelannut 10.009 jakoa ja kokonaistulos on -751,50 $. Yksi tärkeä huomio on kuitenkin, että tuurilla on osuutensa all in -tilanteissa, joissa omat arvoni kuuluisivat olla +10.693,20$. Tuo on mielestäni tärkeä tekijä taidon kannalta, tärkeämpi kuin varsinainen lopputulos. Kun alussa olin voitolla, myös All in EV -laskimen mukaan olin tilastoissa tuurin puolella. Yhdessä vaiheessa olin varmaan 180.000 $ voitolla oikeassa rahassa, mutta EV oli lähempänä 80.000 dollaria. Tuo tarkoitti siis sitä, että olin menestynyt tuurin puolesta keskimääräistä paremmin niissä tilanteissa kun rahat olivat sisällä eikä enempää pelivalintoja voitu tehdä.
Vaikka turnausten ja käteispelien osalta tämä vuosi ei ole ollut urani paras, olen silti erittäin ylpeä siitä, että olen pysynyt mukana peleissä huolimatta siitä, mitä kaikkea minulle on sattunut viimeisen vuoden aikana. Huomenna täytän 36 vuotta ja silloin on ensimmäinen kerta, kun en kuule rakkaita onnentoivotuksia äidiltäni. Kaipaan häntä enemmän nyt kuin silloin kun hän poistui keskuudestamme.
Koettelemuksista huolimatta koen olen vahvempi ihminen kuin aiemmin. Ennen saatoin hukuttaa murheet ja tarjota koko väelle kierroksen. En enää. Olen oppinut käsittelemään ongelmia paremmin. Olen pärjännyt hyvin tänä vuonna ja olen tyytyväinen. Minä itse olen suurin kriitikkoni, ja se ratkaisee.

