Uutiset
-
iPokerin tulos sukelsi
29. Heinäkuuta 2010
Playtechin iPokerin Networkin tulos putosi 13 % vuoden toisella neljänneksennellä.
Vuoden 2010 toinen neljännes ei ollut mitenkään erityisen hyvä Playtechin omistamalle iPoker-verkolle. Tulokseksi kertyi ainoastaan 7,3 miljoonaa euroa, kun vuodentakainen tulos oli 8,4 miljoonaa. Tulos heikkeni 13 prosenttia. Selitykset olivat kuitenkin valmiina:
- Jalkapallon MM-kisat vaikuttivat tulokseen negatiivisesti, tiedotetaan yhtiön puolelta.
Tämän vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna pudotusta kertyi noin 1,2 miljoonaa euroa eli jotakuinkin 15 %. Puolivuotistulos puolestaan on viime vuoteen verrattuna kahdeksan prosenttia laskussa. Tänä vuonna tulosta on tehty 15,8 miljoonan euron edestä, viime vuonna puolestaan tulos vastaavaan aikaan oli 17,3 miljoonaa.
iPoker on juuri avannut ovensa Ranskan markkinoilla ja se odottaa useampien operaattoreiden liittyvän liittyvän verkkoon vuoden 2010 kolmannella vuosineljänneksennellä.

