Uutiset
-
Pokeri näkyi ja kuului Ilosaarirockissa
29. Heinäkuuta 2010
Joensuun Laulurinteellä järjestetty Ilosaarirock houkutteli jälleen kerran vainionsa täyteen rokkikansaa ja tämän joukkion mukana sekaan asteli koko joukko pokerin ystäviä. Pokeri otti roolia niin lavalla, yleisössä kuin leirintäalueenkin puolella.
Mariska tosin otti heti perjantaina Sulo-klubilla kriittisen näkökulman nykyajan pokeriharrastajia kohtaan. Rakkaista peleistään laulellessaan neito ei suinkaan tyytynyt perinteiseen Texas hold'emiin:
”Pelkurit ja paskahousut pelaa pokerii, mammanpojat laittaa likoon pelkkää paperii. Tilipussin häviää, sen ehkä takas saa, mut raha ei oo koskaan ollut mulle valuuttaa.”
Ei, sen sijaan huumaavassa esityksessään Mariska halusi välttämättä hyökätä todellisten uhkapelien pariin ja laittaa likoon kunnon panokset:
”Gämbägämbägämbägämgäling! On aika venäläisen ruletin!”
Tovin päästä uudella tyylillään hurmannut Mariska tosin lupasi, että kevyemmätkin pelit kelpaavat. Vaivatta voi ennustella, mikä on tulevaisuuden hittipeli:
”Tytöt tyst, pojat moi! Pian bingotaan! Nyt on onnee luvassa, siis kynä käteen vaan. Hiljaisuus tihenee, peli alkaa saa. Kuulkaa bingomummun ilosanomaa: 'Bertta viisi ensin on!' Vieruspöytä kohahtaa.”
Yleisön puolella heitettiinkin kappaleen aikana klassikkovitsi: Miten saat herttaisen 80-vuotiaan kiroilemaan kuumemmin kuin merikapteenit? Huuda häntä ennen: BINGO!
Peli oli vauhdissa leirintäalueella
Jahka iltojen musiikki-ilakoinnit hiljenivät festarialueen puolella, käynnistyi telttaringeissä armottomat korttiringit. Korttipakkoja kaiveltiin esiin vähän joka puolella ja pelivalikoima oli varsin laaja. Mukana oli muun muassa viiden kortin vetopokeria, Texas hold'emia ja sököä. Aika monelle pelille oli olennaista, että ne toimivat samalla myös juomapeleinä.
- Tässä yhdistyy hupi ja hyöty, ilakoi eräskin juhlavieras yön hämärissä samalla kun haali itselleen muutaman euron potin.
Leirinnästä löytyi yksi uusi mielenkiintoinen ja innostava pelituttavuus, joka yksinkertaisuudessaan voitti puolelleen pelien vastaisenkin kävijän sydämen. Mexico.
Kyseessä on tarkkaan ottaen noppapeli, jota pelataan periaatteessa pokerin säännöillä. Pelaajalla on käytössään kaksi arpakuutioita, joilla hän yrittää heittää mahdollisimman hyvän pokerikäden. 6-6 on tietysti huippukäsi ja aika vahvoja ovat kaikki parit. 6-1 on korkeampi kuin 5-4 ja niin edelleen. Pelin erikoisuus on se, että 1-2 on tässä pelissä paras mahdollinen käsi, ja sen heittäessään pelaaja huutaa ”Mexico!” ja jokainen peliringin jäsen – mikseivät muutkin – kumoavat kitaansa annoksen alkoholia.
Peli etenee siten jokainen mukaan lähtenyt asettaa alkupanoksen. Todistetuissa peleissä se oli yleensä euro per naama. Tämän jälkeen arvotaan aloittaja. Pelaajalla on käytössään kolme heittoa, mutta mikäli hän päättää heittää ensimmäisen heittonsa uudestaan, hän ei voi enää sen tulosta käyttää hyväkseen. Tällöin pelaajan on valittava tyytykö toisen heittonsa tulokseen vai luottaako tuurinsa kolmannen viskauksen kohdalla. Peliringissä pyritään aina ylittämään edellisen pelaajan tulos tai luottamaan siihen, etteivät takana olevat pelaajat enää omaa heittoa päihitä. Jahka kaikki ovat lukemansa saaneet heitettyä, kehnoimman käden saanut pelaaja saa yhden miinuspisteen. Pelin alussa on tietysti sovittu, montako ”osumaa” kukin pelaaja kestää. Mitä isompi rinki, sen vähemmän yleensä osumia sai ottaa – muutoin peli venyisi turhan pitkäksi.
Mihinkään järkyttävän suuriin high stakes -peleihin ei alueella tarvinnut törmätä, mutta aito kilpailuhenki paistoi silti kaiken hauskuuden läpi. Mexicon parissa väki laskeskeli, kannattaako heittäjän pitää ensimmäisen heittonsa 6-2, kun takana on vielä neljä pelaajaa. Jotkut hurjapäät tosin heittivät 6-4:n uudestaan ja hakivat paria. Toisen heiton kohdalla esimerkiksi 5-4 jakoi mielipiteitä. Todennäköistä on, että oma viimeinen heitto ei tule olemaan tuota parempi, mutta toisaalta oli myös todennäköistä, että muut jäljellä olevat tuon heiton ylittävät. Tosin yleensä näissä peleissä haettiin aina säälittä Mexicoa, jotta päästäisiin käsiksi juomapulloihin.
Pokerinaamoja ja pelisilmää
Ilosaarirock tarjoili tänäkin vuonna ihastuttavan määrän kiehtovia pokerinaamoja. Ihmiset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa ja pitivät naamansa perusvirneellä läpi. Joillakin tosin oli jopa silmät selässä, eikä käy kieltäminen ettei esimerkiksi juuri tässä ole kyse pelisilmästä.
Myös lavan puolella pokeri pidettiin kiitettävästi. Lauantaina Sue-lavan korkannut legendaarinen oululaisyhtye Radiopuhelimet muistutti: ”Kun sekoittaa pakan, sekoittaa samalla oman pään.” Kuvaus on erinomainen niin pelin kuin elämänkin suhteen. Jahka pokeripeliin lähdetään mukaan, pitää pää sekoittaa siihen malliin, etteivät arkiset huolet enää paina. Pelikokemus on huumaannuttava ja monella tapaa pään sekoittava. Radiopuhelimien sanoituspätkä on kappaleesta Varmaa hapuilua, joka sekin on osuva huomio niin monella tapaa.
Aivan kaikilla artisteilla pokeri ei suoranaisesti ollut läsnä lyriikoissa, mutta yhtäläisyyksiä pokerin puolelle saattoi silti vetää koko lavaolemuksesta. Sunnuntain päätösyhtye Faith No Moren ja eritoten bändin keulakuvan Mike Pattonin seuraaminen oli pysähdyttävä kokemus. Kyseessä oli yhtyeen lähes vuoden mittaisen kiertueen päätösesiintyminen, joka ei väsymyksenä näkynyt. Patton oli iskussa, hän huuteli kummallisia ja seilaili yleisön käsien varassa. Välillä mies nappasi jopa kameramiehen roolin ja esitteli yleisölle screenille näkymiä lavalta. Monet pokeritähdet ovat esimerkiksi aivan poikki jo puolentoista kuukauden mittaisen World Series of Pokerin perästä. Daniel Negreanu kärsi kahdeksan päivän WSOP-krapulan tänä vuonna, mutta Pattonilla ei ainakaan vielä väsymys näkynyt missään.
Kuvaavin Faith No Moren kappaleista oli epäilemättä hitti King For a Day, Fool For a Lifetime. Koko uransa hullun maineessa kiitänyt Patton oli epäilemättä Ilosaaren kuningas. Tässä tosin samalla kävi kuten niin usein pokeripiireissäkin. Siinä missä Patrik Antonius ja Ilari Sahamies valtaavat otsikot, jäävät monet pitkää päivää tappavan tasaisesti puurtavat ammattilaiset usein varjoon. Samoin meinasi käydä Faith No Moren muille jäsenille. Suurelle yleisölle Mike Bordin, Billy Gould, Roddy Bottum ja Jon Hudson eivät vieläkään välttämättä sano yhtään mitään. Ja silti jokainen heistä soitti tyylillä ja taidolla läpi polveilevan ja kiemuraisen setin - he pohjustivat Pattonin sekopäisen hulluttelun.
Joka tapauksessa kyseessä oli bändin paluukiertueen viimeinen esiintyminen. Tuleeko jatkoa vielä, sitä ei tuntunut edes bändi itse tietävän keikan jälkeen. Koko Laulurinne tosin lienee sitä mieltä, että toivottavasti tulee.
